Kuolemanriskiä ennustava tekoäly teki "aavemaisen" havainnon.
Yhdysvalloissa tutkijat ovat kehittäneet tekoälymallit, joilla voi ennustaa syöpää sairastavan potilaan selviämisen mahdollisuuksia sekä niin kutsuttua biologista ikää.
Uutiskanava CNN:n mukaan malli tarvitsee vain kuvan potilaan kasvoista.
Tekoälymallit on kehitetty Massachusettsin osavaltiossa toimivassa Mass General Brigham -organisaatiossa, joka pyörittää muun muassa korkeatasoista tutkimusta ja sairaaloita.
Myös alan arvostetussa The Lancet-julkaisussa julkaistujen tietojen mukaan keksinnöstä voi tulevaisuudessa olla hyötyä, kun lääkärit arvioivat ihmisen mahdollisuuksia selvitä syövästä sekä arvioivat parhaiten toimivia hoitomahdollisuuksia.
– Olin yllättynyt, että pelkästään kasvokuvasta saatiin poimittua kuolemanriskiin vaikuttavia tekijöitä, kertoo tutkimukseen osallistunut syöpälääkäri tohtori Raymond Mak CNN:lle.
Lue myös: "Kaikki voisi olla toisin" – Jaakon vaimo kuoli keuhkosyöpään, joka löydettiin liian myöhään
Tekoälymallien kouluttamiseen käytettiin yli 40 miljoonaa kasvokuvaa. Kuvien perusteella mallit arvioivat esimerkiksi potilaan kokonaisterveyttä sekä kehon biologista ikää, eli käytännössä sitä, kuinka ”vanhassa kehossa” potilas elää hänen laskennallisesta iästään riippumatta.
Tutkijoiden kehittämä kuolemanvaaraa arvioiva algoritmi tutkii nenäpiin eli nenänselän aluetta sekä silmien alla olevaa aluetta.
Potilaan biologista ikää arvioiva AI-malli puolestaan analysoi ohimojen ja otsan seutua sekä nasolabiaalipoimua eli kasvojen juonetta, joka kulkee nenänpielistä suupieliin
Kasvojen tutkimisen lisäksi mallit käyttävät ennustuksessa apuna muita kliinisiä potilastietoja.
Tutkijoiden kouluttama tekoäly teki myös historiallisessa mielessä huiman havainnon.
Kreikkalaisen Sokrateen kerrotaan kirjoittaneen tunnetussa Prognosticon-kirjassaan, noin 400 vuotta ennen Kristuksen syntymää, hieman vastaavista kuoleman ennusmerkeistä.
Hippokrates oli antiikin ajan Kreikan tunnettu lääkäri ja filosofi. Hippokratesta pidetään yleisesti länsimaisen lääketieteen isänä.
Lue myös: Lääkäri ja ravitsemusterapeutti kyseenalaistavat Suomen D-vitamiinisuosituksen
Hippokrateen mukaan terävä nenä, kuoppiinsa painuneet silmät sekä painuneet ohimot olivat lihasten surkastumisesta kertovia varoitusmerkkejä, jotka kielivät myös kasvaneesta kuolemanvaarasta.
– Algorimit saattavat toistaa nyt Hippokrateen vuosituhansien takaista viisautta, mikä oli meille tajunnanräjäyttävä kokemus, tohtori Raymond Mak sanoo.
Syöpälääläri ja tutkija Mak korostaa vielä erikseen, ettei tutkimuksessa käytetty AI-malli käytä internetissä olevaa tietoa, eikä näin ollen kyennyt huomioimaan Hippokrateen kirjoituksia.
– Sen vuoksi Hippokrateen vuosituhansien takainen "kaiku" algoritmeissamme oli aavemaista, tohtori lisää.
Tällaisia tuloksia tekoäly löysi
CNN kertoo myös, millaisia tuloksia Ihmisen biologista ikää mittavaa FAHR-FaceAge-malli sekä kuolemanriskiä arvioiva FAHR-FaceSurvival-malli antoivat.
FaceSurvival-mallin suuren kuolemanriskin kategoriaan luokittelemista 122 syöpäpotilaasta yli puolet (52,5 prosenttia) kuoli 90 päivän sisällä arvioinnin tekemisestä, kuten malli ennusti.
Pienimmän kuolemanriskin ryhmässä (975 potilasta) vastaava osuus oli vain noin 2 prosenttia.
Lue myös: Lääkärit epäilivät 57-vuotiaalla naisella keuhkosyöpää – leikkauksessa paljastui hämmästyttävä löydös
FAHR-FaceAge-mallin syynissä 21 prosenttia niistä 1 060 potilaasta, joiden biologinen ikä oli arvion mukaan yli 20 vuotta kronologista ikää korkeampi, kuoli 90 päivän kuluessa.
Niistä 4 195 potilaasta, joiden biologinen ikä oli mallin mielestä vähintään 10 vuotta laskennallista ikää alhaisempi, kuoli noin 6 prosenttia.
Tutkijoiden mukaan kasvojen kosmeettiset muutokset, kuten leikkaukset, botox-hoidot tai meikki, eivät vaikuttaneet mallien suorituskykyyn.
Katso myös: Heidi selvisi aggressiivisesta syövästä, mutta ei pääse yhdestä pelosta
Katso koskettava tarina: Heidi sairastui aggressiiviseen syöpään jo kolmekymppisenä.





Comments
No comments yet. Be the first to share your thoughts.