Pitkittynyt yskä, veriyskä ja rintakipu saivat lääkärit epäilemään 57-vuotiaalla naisella keuhkosyöpää. Tapausraportti kertoo, että leikkauksessa keuhkoista löytyi kuitenkin jotain aivan muuta.

Libanonissa lääkärit kohtasivat poikkeuksellisen tapauksen tutkiessaan 57-vuotiaan naisen hengitystieoireita.

Tapausraportista selviää, että nainen oli kärsinyt pitkään jatkuneesta limaisesta yskästä. Lisäksi hänellä oli ilmennyt veriyskää ja rintakipua.

Kuvantamistutkimuksissa naisen keuhkoista havaittiin muutos, joka herätti epäilyn pahanlaatuisesta kasvaimesta.

Lääkärit jatkoivat tutkimuksia keuhkoputkien tähystyksellä, mutta sen avulla ei saatu selvyyttä löydöksen syystä. Myöskään tietokonetomografian avulla otetussa koepalassa ei todettu syöpää.

Koska muutoksen luonne jäi epäselväksi, lääkärit päätyivät leikkaukseen.

Lue myös: 44-vuotias mies hakeutui hoitoon nännioireen vuoksi – röntgenkuvassa näkyi veitsi

Leikkauksessa paljastui yllättävä syy naisen oireisiin: hänen keuhkokudokseensa oli juuttunut puinen hammastikku.

Vierasesineen ympärille oli kehittynyt pitkäaikainen tulehdusreaktio, joka oli saanut keuhkomuutoksen muistuttamaan kasvainta.