Kaikki tartunnan saaneet ovat miehiä.
Apinarokkoa eli m-rokkoa on todettu Suomessa, kertoo Uutissuomalainen. Kaikki tartunnan saaneet ovat miehiä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kerrotaan Uutissuomalaiselle, että tapauksia on ollut kesäkuusta lähtien kymmenkunta. Merkittävä osa tartunnoista on saatu ulkomailla.
Viimeksi tautia esiintyi Suomessa pari vuotta sitten, silloinkin miehillä.
Suomessa yli 3 000 ihmistä on saanut rokotteen m-rokkoa vastaan. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, ovatko tartunnan saaneet olleet rokotettuja.





Comments
No comments yet. Be the first to share your thoughts.